(135)

Auttava käsi

äänikirja


Aaveita ei ole.

Näin kuvittelee tarinamme päähenkilö, rannevamman takia käsiseksityöläisestä selvänäkijäksi heittäytynyt nuori nainen.

Kunnes hän kohtaa Susan Burken.

Susan asuu vanhassa, kolkossa kartanossa ja on vakuuttunut, että pahat henget ovat ottaneet valtaansa hänen poikapuolensa Milesin.

Tappouhkauksia ilmeettömästi lateleva Miles kieltämättä täyttää lapsipirun tunnusmerkit, eivätkä kartanon seinälle ilmestyneet veriroiskeet varsinaisesti kevennä kodin tunnelmaa.

Mutta kenen sielua Carterhookin kartanon kummitus lopulta havittelee?

Auttava käsi on suositun kirjailijan Gillian Flynnin novelliteos.

Yhdysvaltalainen Gillian Flynn on julkaissut kolme psykologista trilleriä: Teräviä esineitä (suom. 2015), Paha paikka (suom. 2014) ja Kiltti tyttö (suom. 2013). Kiltti tyttö oli kansainvälinen sensaatio, ja vajaan vuoden aikana kirjan ilmestymisestä sen osti lähes kolme miljoonaa amerikkalaista.



3.3

135 arvosanaa

Janne

17.2.2024

Mielenkiintoinen ja jännittävä pikku tarina - sisältää trillerimäisiä piirteitä.

Laura

24.4.2021

Mahtavaa, genren suurkuluttajanakaan en arvannut loppua. Suunnattoman ilahduttavaa!