Ella ja kaverit juhlatuulella
2 h 7 min
Ella-kirjat täyttävät viisitoista vuotta. Kirjasarjan teini-ikä ei kuitenkaan näy sankareissa itsessään, vaan he jatkavat elämää ja iloa pirskuen toisella luokalla kuten tähänkin saakka.
Juhlakirjassa on kolme Ella-tarinaa, joista kaksi on aiemmin julkaistu Tammen Kultaisessa lukukirjassa ja kolmas on täysin uusi, vain juhlakirjaa varten kirjoitettu. Tarjolla on taas täysi annos vauhtia, seikkailua ja kanaviillokkia.
Opettajalla on syntymäpäivät, Tiina keksi. Eikä meillä ole hänelle lahjaa, minä kauhistuin. Annetaan Pate, Tuukka ehdotti.Tuukka on nero. Opettaja ilahtuisi varmasti, kun saisi oman oppilaan, jota voisi opettaa iltaisinkin.
Kirjan hauska ulkoasu ja Mervi Lindmanin värikkään humoristiset kuvat tekevät juhlakirjasta herkullisen kokonaisuuden.Pakollista hankittavaa kaikille Ella-faneille!
"Ellan ja hänen luokkakavereidensa kielellisiin koukkuihin tarttuu helposti aikuinenkin lukija. Välillä äitiä naurattavat eri kohdat kuin lapsia, välillä nauru on yhteistä."
- Eeva Laine, Hämeenkyrön Sanomat 28.10.2010

Ella ja kaverit juhlatuulella on saatavilla äänikirjana.
Näytä lisää
Mitä mieltä muut ovat Nextorysta
Mukava pystyä kuuntelemaan hyvää kirjaa, kun istun autossa, lentokoneessa tai junassa.

Helppo lukea ja mahdollisuus asettaa taustaväri ja fonttikoko on hyvä.

Nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu, hyvä valikoima ja helppo käyttöliittymä. Sovelluksen jatkuva kehittäminen.

Sadattuhannet tarinat odottavat
Lue ja kuuntele niin paljon kuin haluat. Halutessasi voit milloin tahansa vaihtaa tilaustasi tai lopettaa sen.
Viihdy kirjojen kanssa paremmin kuin koskaan
Yli 11 000 lukijaa on antanut Nextorylle arvosanaksi viisi tähteä App Storessa ja Google Play -kaupassa.
Haasta itsesi lukemaan
Aseta itsellesi lukutavoitteita ja seuraa ikiomia kirjatilastojasi Kirjahaaste- ja Lukupäiväkirja-toimintojen avulla.
Sara
2023-05-15
Hyvä kun kaikki laittaa positiivista palautetta
Emilia
2023-02-09
Kirja oli hauska ja mukava. Suosittelen kirjaa lämpimästi lapsille ja aikuisille. Lyhyesti sanottuna, kirja sopii kaikille.😊❤
Elkku
2023-01-22
Kova aarrejahti ja kaikkeee mahtava kirja sopii kaiken ikäisille haluun ainakin lisää 30 ellaa ja kavereita joo tiedän ei mahdollista mun siltiiii