(64)

Häkkinen - Lentävä legenda

äänikirja


Mika Häkkinen on ollut 1990- sekä 2000-luvun yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla.

Mika ”Häkä” Häkkinen on lunastanut merkkiaseman urheiluhistoriassa valloitettuaan ainoana suomalaiskuskina kaksi autourheilun kuninkuusluokan Formula 1:n maailmanmestaruutta. Vantaalaislähtöisen lupauksen kesti aikansa päästä menestyksen makuun, mutta kun alkoi kulkea, sitten mainetekoja kertyikin solkenaan.

2023 tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta Häkkisen ensimmäisestä mestaruudesta, joka varmistui 1. marraskuuta 1998 Japanin Grand Prix -voitolla Suzukan radalla. Juhlavuoden kunniaksi legendaarinen F1-toimittaja Heikki Kulta palaa tuplamestarin uramuistoihin ennen ja jälkeen noiden menestyspäivien. Samalla hän päivittää Mikan tuoreempiakin kuulumisia.

Kirja on tehty urheilu edellä - mutta ei rallienglannilla vaan suomalaisillekin niin tutuksi tulleella aidolla formulakielellä.


Lukija: Martti Ranin
Kesto:

3.7

64 arvosanaa

Juha-Pekka

21.11.2023

Mielenkiintoinen kertomus suomalaisen legendan urasta ja erityisesti huippuvuosista. Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa. Ajoittain hieman toistaa itseään.

Anssi

8.11.2023

Ferraaari Lootttus SponssoriTT Ei pysty kuuntelemaan tämän enempää.

Pekka

3.4.2023

Häkkisen menetysvuosista kattava selostus, mutta muuten olisin kaivannut syvällisempää otetta ja muutakin kuin luettelointia.