(46)

Kolmen rintaman mies: Seppo Tiilikainen talvisodassa, SS-Wiking-divisioonassa ja Tali-Ihantalassa

äänikirja


Suomalaisen SS-miehen päiväkirjat ja kirjeet kertovat elämästä vaihtuvilla sotanäyttämöillä.

Seppo Tiilikainen oli yksi noin 1 400 suomalaisesta Saksan Waffen-SS-joukoissa taistelleista sotilaista. Hän oli Saksaan lähtiessään vasta 19-vuotias mutta jo talvisodan käynyt veteraani.

Seppo Tiilikainen oli yksi yli 1 400 suomalaisesta Saksan Waffen-SS-joukoissa taistelleista sotilaista. Hän oli Saksaan lähtiessään 19-vuotias korpraali.

Nuoresta iästään huolimatta Tiilikainen oli jo kokenut maailmanmatkaaja. Nuorukainen lähti merille vain 15-vuotiaana, ja parivuotisen pestin aikana tutuiksi kävivät satamat Etelä-Amerikkaa myöten. Maailman poliittinen kuohunta kuitenkin muutti Tiilikaisen suunnitelmat. Nuori mies palasi Suomeen ja taisteli talvisodassa Laatokan pohjoispuolella.

Vuonna 1941 Tiilikainen värväytyi Waffen-SS:ään. Hänestä tuli Viking-divisioonan taistelija Ukrainan sotatantereille. Päiväkirjoissaan ja kirjeissään hän kuvailee paitsi taisteluja myös suomalaisten SS-sotilaiden arkea.

SS-komennuksen päätyttyä Tiilikainen palasi Suomeen osallistuakseen jatkosodan lopputaisteluihin. Tali-Ihantalan tulimyrsky koitui hänen kohtalokseen heinäkuun alussa 1944.

Kirja perustuu Tiilikaisen päiväkirjamerkintöihin ja kirjeisiin, joita täydentää sota-arkiston materiaali.

Petri Nevalainen on helsinkiläinen kirjailija, jonka tuotannossa ovat viime vuosina korostuneet elämä-kerrat. Hän on aiemmin asunut ja työskennellyt noin kymmenen vuoden ajan Lontoossa ja BBC:ssä. Nevalaisen uusimpia teoksia ovat sotahistoriaan pureutuvat Marskin tiedustelija - Eversti Aladar Paasosen tarina ja Kollaanjoen taistelut.

Heikki Tiilikainen on suomalainen everstiluutnantti ja tietokirjailija. Hän on toiminut päätoimittajana Ruotuväki-ja Suomen Sotilas -lehdissä. Heikki Tiilikainen on kirjoittanut, kääntänyt, toimittanut ja kuvittanut yli 30 teosta.


Lukija: Petri Hanttu
Kesto:

3.7

46 arvosanaa

Sakari

6.9.2023

kirjeenvaihdon ja aikalaisten kertomuksen perusteella kirjoitettu teos josta saa karun selvän kuvan nuoresta miehestä (pojasta) sodan kauheuden ja melskeen keskellä. Monikaan ei tule ajatelleeksi sitä tosiasiaa mitä tälläisten kokemusten jälkeen jää jäljelle siitä matkaan lähteneestä ihmisestä. Loppua kohden Seposta pystyy aistimaan miten hän itse koki kohtalonsa eikä tuntunut edes näkevän enää "normaalia" tulevaisuutta itselleen. Näin aktiivisena maanpuolustustaja koen surua siitä miten suomalaisia kunnialla palvelleita rintamamiehiä kohdeltiin sotien jälkeen etenkin valpon toimesta. Kirjan lukeville suosittelen lämpimästi myös kahta muuta kirjaa tästä palvelusta jotka käsittelevät samaa aihepiiriä (ss vapaaehtoiset)