Rakas katastrofini
9 h 58 min
Miten pitää lastensa isä elossa, jos hän ei halua itse elää?
Koskettava taistelutarina elämästä mielenterveysongelmista kärsivän itsetuhoisen puolison rinnalla ja mahdottomalta tuntuvasta pyrkimyksestä saada elää tavallista elämää.
Naimisiin mennessään Mirkka Torikka oli onnellinen saatuaan tiilitalon, lapsia, koiran ja kesämökin. Muutaman vuoden kuluttua hääkelloista puoliso Aki alkoi saada itsetuhoisia ajatuksia. Mirkan tehtäväksi jäi pitää lapsiperheen arki kasassa ja lastensa isä hengissä. Se vaati jatkuvaa ylivireystilaa, nukkumista eteisen lattialla ovikellona sekä välillä epätoivoista taistelua hoidon saamiseksi. Vielä kun kodista paljastui vakava kosteusongelma, kaikki tämä piti tehdä mittavan homeremontin keskellä. Kun Aki lopulta onnistui kuolemaan, Mirkka päätti, ettei koko perheen elämä voi loppua siihen eikä hänen ongelmistaan tarvitse puhua kuiskaten. Kirja nostaa esiin yhteiskuntamme tabuja mielensairauksista itsemurhaan ja homeongelmista talousahdinkoon ja kertoo rohkealla ja inhimillisellä tavalla asioista, joihin liittyy usein häpeää, vihaa ja syyllisyyttä.
Mirkka Torikka on toimittaja ja päihdekasvatustyön asiantuntija. Torikka tunnetaan myös blogistina ja sosiaalisen median sisällöntuottajana.

Rakas katastrofini on saatavilla ääni- ja e-kirjana.
Näytä lisää
Mitä mieltä muut ovat Nextorysta
Mukava pystyä kuuntelemaan hyvää kirjaa, kun istun autossa, lentokoneessa tai junassa.

Helppo lukea ja mahdollisuus asettaa taustaväri ja fonttikoko on hyvä.

Nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu, hyvä valikoima ja helppo käyttöliittymä. Sovelluksen jatkuva kehittäminen.

Sadattuhannet tarinat odottavat
Lue ja kuuntele niin paljon kuin haluat. Halutessasi voit milloin tahansa vaihtaa tilaustasi tai lopettaa sen.
Viihdy kirjojen kanssa paremmin kuin koskaan
Yli 11 000 lukijaa on antanut Nextorylle arvosanaksi viisi tähteä App Storessa ja Google Play -kaupassa.
Haasta itsesi lukemaan
Aseta itsellesi lukutavoitteita ja seuraa ikiomia kirjatilastojasi Kirjahaaste- ja Lukupäiväkirja-toimintojen avulla.
Elma
2023-06-01
Brita
2023-05-30
Tässä oli ihanaa se miten mies voi olla MIES ja suojella vaimoaan+lapsiaan, mutta silti hän itse hajosi sairauden alle. Tässä hyvä esim. siitä miten paljon omaiset joutuvat potilaan rinnalla taistelemaan hoidon saamiseksi, eivätkä silti saa hoitoa. Talon myyjälle on lyöty Suomessa aivan järjetön vastuu. Homevaurion saa uuteen taloon aikaiseksi halutessaan vaikka vuodessa. Kyllä vastuu on kiinteistön ostajalla, PISTE. Kannattaa lukea. Äänikirjan lukija oli HUONO
kirsi.a.makela
2023-05-29