(985)

Suojelusenkeli

äänikirja ja e-kirja


Viihdyttävää jännitystä!

”Kerronnassa on Sarenbrantille ominaiseen tapaan draivia. Aiheenvalinta ja erittäin taitavasti rakennettu juoni luovat jännitystä ja tempaavat lukijan mukaansa.”

– BTJ

Kirsikkapuut kukkivat Tukholmassa, mutta poliisi Emma Sköldillä ei ole aikaa pysähtyä nauttimaan keväästä. Hänen työparinsa Krille on kadonnut jälkiä jättämättä, ja Emma on päättänyt löytää kollegansa – elossa tai kuolleena. Emma ei luovu toivosta, vaikka tutkinta on polkenut jo kuukausia paikallaan.

Samaan aikaan kun se viimein etenee, hylätystä mielisairaalasta löytyy raa’asti murhatun miehen ruumis. Jo valmiiksi kiireinen Emma saa ratkaistavakseen uuden tapauksen. Vasta kun uhrin henkilöllisyys paljastuu, Emma ymmärtää, että Krillen katoaminen ja murha saattavat liittyä toisiinsa.

Sofie Sarenbrant (s. 1978) on ruotsalainen menestysdekkaristi. Kymmenisen vuotta sitten hän kirjoitti ensimmäisen Emma Sköldistä kertovan jännärinsä. Kirjasta tuli heti valtava hitti Ruotsissa ja sama menestys on jatkunut kansainvälisesti. Emma Sköld -sarjan kirjoja on käännetty jo 15 kielelle ja niitä on myyty yli kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. Suojelusenkeli on sarjan yhdeksäs itsenäinen romaani.


Lukija: Satu Paavola
Kesto:

4.0

985 arvosanaa

esa

27.12.2023

Tarina täynnä mahdottomuuksia. Edes Ruotsissa Emman kaltainen rikostutkija, joka toistuvasti avoimesti jättää noudattamatta esimiehen käskyjä, ei saisi pitää virkaansa. Tutkijakaksikko saa vapaasti toimillaan asettaa vaaraan sekä itsensä että muut. Oikeastihan he eivät olisi saaneet osallistua koko tutkimukseen henkilökohtaisten sidonnaisuuksiensa vuoksi. Motiiviakaan tapahtumille ei oikeasti ollut. Kirja olisi pitänyt pysähtyä viimeistään kustannustoimittajan pöydälle.

Kirsi

24.11.2023

Lukija on kyllä hyvä ja itse kirja riittävän toiminnallinen.

Terhi

21.9.2023

Kirja piti otteessaan alusta alkaen. Pidin kovasti!