(223)

Unelmia isältäni: Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä

äänikirja


Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman nuoruusmuistelmat. Omaelämäkerrallisessa esikoiskirjassaan Obama kuvaa koskettavasti kasvuaan valkoisen yksinhuoltajaäidin ja afrikkalaisen miehen poikana. Kirjan punaisena lankana on isättömänä kasvaneen pojan varttuminen mieheksi ja juurien löytäminen. Kirjassa Obama käsittelee silmiä avaavasti myös rotuongelmia, joiden voittamiseksi hän lähti mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1995, ja se on ollut maailmanlaajuinen myyntimenestys. Barack Obama (s. 1961) toimi Yhdysvaltojen presidenttinä kaksi kautta vuosina 2009-2017.


Lukija: Juha-Pekka Mikkola
Kesto:

3.7

223 arvosanaa

Milli

3.4.2024

Upeaa kerrontaa. Uskoin hetkittäin olevani mukana ja näkeväni kaiken omin silmin.

MP

14.7.2022

Afroamerikkalaisten asemaa analyyttisesti avaava mielenkiintoinen omaelämäkerta

tero.viilto

26.7.2021

Oli tärkeää tutustua tähän kirjaan. Se opetti ymmärtämään värillisten elämää valkoisen rodun hallitsemassa maailmassa.