(10)

Aavekaupunki

äänikirja ja e-kirja


Taiwanilainen sukuromaani, kasvutarina ja murhamysteeri

”Aaveet ovat tulossa, ja minäkin olen palannut kotiin."

T’ien-hung on seitsenlapsisen perheen kuopus, jolta perinteisten arvojen nimeen vannova perhe odottaa paljon. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei hänestä välttämättä ole kantamaan suvun kunniaa. Pojan orastava homoseksuaalisuus on liikaa pikkukaupungin yhteisölle ja ahdasmieliselle perheelle, joka ajaa hänet tiehensä. Nuori mies päätyy ensin Taipeihin ja sieltä Berliiniin.

Kymmenen vuotta myöhemmin T’ien-hung palaa ensi kertaa kotiseudulleen. Hän on juuri vapautunut berliiniläisestä vankilasta, jossa hän istui miesystävänsä surmasta. Kotikaupunki ei ole kuitenkaan entisensä. Perheen vanhemmat ovat poissa, eivätkä sisaruksetkaan ole välttyneet elämän kolhuilta.

T’ien-hungin tutkiessa entisiä kotikulmiaan lukijalle avautuu vähitellen kuva perheen ja kaupungin menneisyydestä. Elävien ja kuolleiden äänten mosaiikista muodostuu koskettava kertomus särkyneistä perhesuhteista, perinteisten normien kahleista ja oman identiteetin etsimisestä.

Kirjan on suomentanut Rauno Sainio.

Kevin Chen on taiwanilainen kirjailija, joka asuu nykyisin Saksassa. Aavekaupunki on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Se voitti ilmestymisvuonnaan 2020 Taiwanin kirjallisuuspalkinnon.

”Aavekaupunki osoittaa hienosti, miten solmuun elämä voi mennä, ja Chen on kirjailija, joka osaa pukea sen sanoiksi.” – The New York Time

”Aavekaupunkia on vaikea laskea käsistään, ja Chenit jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa senkin jälkeen, kun on jättänyt Yungchingin taakseen.” – NPR

“Voimakas ja tarkkanäköinen Aavekaupunki osoittaa, kuinka tiukasti pidämme kiinni menneisyyden haamuista.” – Library Journal

”Mitä lähemmäksi pääsemme perheen kipupistettä, sitä tuskallisemmaksi Aavekaupunki muuttuu: vaikka yksikään henkilöhahmo ei tunnu täysin omalta, ei voi olla tunnistamatta itseään joka ainoassa.” – Buzzmag


Lukija: Mikko Toiviainen
Kesto:

4.3

10 arvosanaa

Juha

27.4.2024

Hieno kertomus perheen historiasta ja muuttuvasta, tosi erikoisesta maasta. Paljon taikauskoa, erikoisia hahmoja, kiinalaista kulttuuria, muutoksia vuosikymmenten varrella, vapautta ja erilaisuutta riikaan mutta silti rajoitetun kulttuurin keskellä. Kauniisti sanoitettuja ajatuksia. Kuin kiinalaine Macondo, Sadan vuoden yksinäisyyden rinnakkaisteos.