(2422)

Ainoa kotini

äänikirja ja e-kirja


Kuka on elämäsi tärkein ihminen?

Ainoa kotini on rohkea romaani naisen halusta nähdä itsensä kokonaisena.

"Tässä puhuu nainen, joka 50-vuotiaana uskalsi ensimmäistä kertaa veteen. Pinnan alle."

Kun lapset lähtevät kotoa, päähenkilö haluaa sukeltaa syvälle menneisiin vuosiin. Hän haluaa ymmärtää, miten monta elämää hän on oikeastaan elänyt pysähtymättä miettimään, kenen silmin hän on itseään aina katsonut, keitä kaivannut rinnalle ja mitä vielä on edessä. Alkaa armoton matka lapsuudenkotiin, omaan perheeseen ja omaan kehoon. Kirjoittaminen antaa voimia ravistella elettyä elämää, ympärillä olevia ja omaa itseään.

Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen..

Hanna Brotherus (s. 1968) on koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija. Ainoa kotini on hänen esikoisromaaninsa.


Lukija: Hanna Brotherus
Kesto:

4.0

2422 arvosanaa

seija

1.6.2024

Uskomattoman herkkä ja syvällinen kirja. Rehellisyys ja aitous välittyvät kirjan kuuntelijalle ja kirja on yksi harvoista, missä ihmisyys onnistutaan esittämään psykofyysisenä kokonaisuutena. Kirja ei pelkästään kerro tarinaa. Se kuvaa päähenkilöä raadollisen rehellisesti ja samalla paljastaa, miten tärkeää epätäydellisyyden paljastaminen ja hyväksyminen on läheisissä ihmissuhteissa. Kirjassa erityistä on myös se tapa miten kirjoittaja kertoo ajatuksista ja koetuista tunteista yhdistäen kuvauksessaan ne fyysisiin ja aistillisiin kokemuksiin. Kirjoittaja teki erinomaisen valinnan päättäessään lukea kirjan itse - on vaikeaa kuvitella, että kukaan muu olisi saavuttanut samaa syvällisyyttä. Kirja oli erityisesti toivoa antava. Kirjan kertomus voi toimia monella tapaa myös vertaistukena ja herättäen pohdintaa ylisukupolvien jatkuvista traumoista ja niiden merkityksestä yksilölle. Kiitos, että kirjoitit tämän kirjan Hanna!

Vilma

28.2.2024

Ravistelevaa, rehellistä ja herkkää kuvausta naisena ja äitinä olosta. Kehollisuus ja lempeys tärkeinä teemoina nousi itselle mieleen

Anna

22.1.2024

Vähän outo ja tapahtumaköyhä.