(39)

Kajava: Pelätty, parjattu, palvottu

äänikirja ja e-kirja


Jukka Kajava oli lähes puolen vuosisadan ajan Suomen tunnetuin teatteri- ja televisiokriitikko. Hänen terävä ja suorasukainen tyylinsä herätti lukijoissa ihastusta ja suuttumusta, kylmäksi se ei jättänyt ketään. Kajavasta tuli myös Helsingin Sanomien tunnetuin brändi ja julkisuuden henkilö.

Teatterintekijät toivoivat ja samalla pelkäsivät

Kajavan tulemista esitykseen. Hän kohotti ensi-illan tunnelmaa pelkällä läsnäolollaan. Kajavalta tuli välillä rajua sapiskaa, välillä helpottava synninpäästö ja parhaimmillaan hurjaa suitsutusta, joka toi jonon lippuluukulle.

Sanottiin, että jos Kajava haukkui televisioohjelman,

se kannatti ehdottomasti katsoa. Hän painotti laatua ja tuijottamisen sijaan tiedostavaa otetta katselemiseen.

Kaikki tiesivät Kajavan, mutta harva hänet tunsi. Aina huolitellusti pukeutunut mies varjeli yksityiselämäänsä. Kaksoisrooli kriitikkona ja ohjaajana herätti hämmennystä ja ruokki salaliittoteorioita. Ohjata Kajava olisi halunnut enemmän kuin mihin sai teattereissa mahdollisuuksia.

Jukka Kajavan elämäkerrassa läheiset, työtoverit ja teatterintekijät kertovat tuntemastaan ihmisestä, julkisesta ja yksityisestä persoonasta. Kajavan jälkeensä jättämien 15 000 kirjoituksen myötä syntyy kuva kulttuurivaikuttajasta ja aikalaiskommentaattorista, joka pystyi muokkaamaan ja ohjaamaan suomalaisten käsityksiä siitä, mihin teatteri ja televisio parhaimmillaan pystyvät - ja huonoimmillaan sortuvat.


Lukija: Jari Nissinen
Kesto:

3.5

39 arvosanaa

Outitiuu

25.12.2023

Puiseva, Aloitin ensin alusta, mutta jätin kesken. Sitten selailin kirjaa sisällysluettelon avulla hypellen. Kiitokset Nextorylle, että sellainen on. Sanahaku olisi vielä mainio, koska silloin voisi kohdentaa hakuja esimerkiksi itse nähtyjen teosten tai tiettyjen henkilöiden mukaan. Esimerkiksi Kajavan suhde turkkalaiseen estetiikkaan kiinnostaisi. Minulle kuitenkin kronologiaa noudattava elämäkerta on yksinkertaisesti tylsä, mikä ei rinnastu hänen henkilöönsä. Sekä Kajavan persoona että hänen tekstinsä olivat lennokkaita, eläviä ja hauskoja — jopa silloin, kun hän lyttäsi jonkin teoksen, josta itse pidin.

Eija

13.11.2023

Mukavan vaihteleva kirja, kun oli teatteria, mediaa ja Kajavan hlökohtaista elämää mukavasti lomittuen.

Anonyymi

3.11.2023

Kajavan näköinen kirja😊