(329)

Keskiyön kirjasto

äänikirja ja e-kirja


”Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto”, hän sanoi. ”Kirjaston hyllyt jatkuvat ikuisesti. Jokainen kirja antaa mahdollisuuden kokeilla toisenlaista elämää. Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?”

Nora on 35-vuotias eikä elämässä ole kehumista. Hän on yksinäinen, sinkku ja saanut juuri potkut. Sitten hänen kissansa löytyy kuolleena kadulta, ja se tuntuu viimeiseltä pisaralta. Miksi hänen enää pitäisi elää? Kuoleman sijaan hän päätyy elämän ja kuoleman välissä sijaitsevaan kirjastoon, jossa voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.

Keskiyön kirjasto on suurenmoisen koskettava kirja elämästä, kuolemasta ja siitä, mikä jää niiden väliin. Se kertoo epätoivosta, toivosta, shakinpeluusta, katumuksen taltuttamisesta ja siitä, miten valita oikeat ihmiset ympärilleen.

Matt Haig on tämän hetken suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja aikuisille ja lapsille. Hän on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 30 kielelle. Suomeksi häneltä on aiemmin julkaistu muun muassa romaani Kuinka aika pysäytetään.



3.9

329 arvosanaa

A.

15.4.2024

Kiinnostava idea, mutta loppua kohti ote vähän kirpoaa ja kerronta alkaa toistaa itseään. Opettavainen ja toisteinen kerrontatapa alkaa kyllästyttää.

Kristiina

15.10.2022

Toivon, että kaikki omaa tietään ja epätoivoakin tuntevat lukisivat/kuuntelisivat tämän kirjan.

Jemina

25.5.2022

Mielenkiintoinen kirja. Pidin pienestä filosofisesta otteesta, mikä ei kuitenkaa ollut yhtään liiallinen. Pisti myös ajattelemaan omaa elämänfilosofiaa