(51)

Kunnes kukkivat puut

äänikirja ja e-kirja


Sitten kun oikea elämä alkaa

Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut nuori opettaja tavoittelee täyttä elämää heittäytymällä rohkeasti uuteen.

Tästä kesälomasta tulisi uusi, puhdas alku. Emilia saisi unelmiensa parisuhteen, auringonhehkuiset illat Helsingin rantakallioilla, ystävät. Töihin palattuaan hän kertoisi kaikesta opettajainhuoneessa, mutta nyt, nyt kesä poreilee suussa, hehkuu mandariininpunaisena hymynä huulilla, syttyy sähähtäen iloa rätiseviksi hetkiksi. Ja kesä jatkuu. Kesä.

Huolettoman lomatunnelman katkaisee äidin puhelinsoitto. Auri-täti on kuollut. Emilia tuskin muistaa omituista Auria, mutta hautajaismatka vie hänet takaisin juurilleen Pohjanmaalle, mummolan mansikkamaille ja Aurin elämään. Liian lähelle. Tapahtumiin, joita eivät edes valtoimenaan kukkivat omenapuut pysty muuttamaan kauniiksi muistoiksi.

Elina Annola (s. 1985) on helsinkiläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla ja lapsuusmaisemat Laihian lakeuksilla. Hänen esikoisromaaninsa Kunnes kukkivat puut ilmestyy keväällä 2022, ja toinen romaani, Kaikki lokakuun taivaat, on tulossa syksyllä. Luku- ja kirjoitusharrastusten lisäksi Annola viettää aikaansa lenkkipoluilla, joilla seurana juoksentelee toisinaan myös parsonrussellinterrieri Ryyti.


Lukija: Sari Haapamäki
Kesto:

3.4

51 arvosanaa

Jane

26.6.2022

Ristiriitaisin tunnelmin annan kirjalle neljä tähteä, koska se on niin kauniisti kirjoitettu. En kuitenkaan ymmärrä, miksei juonikuvauksessa kerrota miten syvissä vesissä se kulkee, miten täynnä se on mielenterveysongelmia ja erilaisten sairauksien vatvomista. En olisi tarttunut kirjaan jos olisin tiennyt, en koskaan lue mitään mikä keskittyy päähenkilön sairastamiseen. Oli tässå toki muutakin.

I

26.6.2022

Tosi hyvä ja tarkka kuvaus kolmekymppisyydestä Helsingissä. Tosi paljon tuttua. Tärkeää myös puhua kirjassa esiin tulleista vaikeistakin teemoista, kuten mielenterveyden häiriöistä, osana ihmisen kasvua.

Anssi

20.6.2022

Vähän ehkä ärsyttävä lukija.