(195)

Kuolema ostaa paikkalipun

äänikirja ja e-kirja


Jännitystä, juonittelua ja nokkelaa sanailua!

Uusi Hercule Poirot -mysteeri on kuin aikamatka arvoitusdekkareiden kultakaudelle kaikessa herkullisessa ennalta-arvaamattomuudessaan.

Maailman rakastetuin salapoliisi Hercule Poirot ja Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool matkustavat Lontoosta Kingfisher Hillin kartanoon. Heidät on kutsuttu pelastamaan nuorta naista, jota syytetään murhasta.

Matkan kuitenkin keskeyttää eriskummallinen välikohtaus, joka saa Poirotin pienet harmaat aivosolut hyrräämään. Ja sitten löytyy uusi ruumis, makaaberilla muistilapulla varustettuna. Liittyvätkö murhat toisiinsa? Ehtiikö Poirot löytää oikean murhaajan, ennen kuin syytön päätyy hirsipuuhun?

Brittiläinen Sophie Hannah (s. 1971) on niittänyt kansainvälistä mainetta psykologisilla jännäreillä, joita on käännetty yli 30 kielelle, televisioitu ja palkittu. Hän on Agatha Christien perikunnan siunauksella ja tiukasti dekkarikuningattaren kultakauden hengessä kirjoittanut neljä uutta Hercule Poirot -mysteeriä: Nimikirjainmurhat (2014), Suljettu arkku (2016), Kolme neljästä (2018) ja Kuolema ostaa paikkalipun (2020). Hannah kertoo olleensa Christien vannoutunut ihailija viisivuotiaasta lähtien ja saaneensa tältä paljon vaikutteita. Rikoskirjallisuuden lisäksi Hannah on julkaissut novelli- ja runokokoelmia ja riimitellyt englanniksi Tove Janssonin lastenkirjoja.


Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto:

3.7

195 arvosanaa

Merja

9.7.2023

Kirja onnistui pitämään jännitystä yllä loppuun asti, vaikka Poirot’n kaverina rikosta ratkaisemassa ollut poliisi ei ollut yhtään uskottava.

Anonyymi

12.3.2023

Tarina oli hyvä, loppuratkaisu ei aivan yhtä hyvä.

Juuso

24.10.2022

Hannah onnistuu kyllä luomaan Christie tasoista jännitystä ja hämmennystä, mutta loppuratkaisu ei valitettavasti yllä samalle tasolle.