(56)

Matara

äänikirja ja e-kirja


Valtakunnan rajojen takana uhkaavat tarinoiden julmat kansat. Mataran tasavallassa elämään kuuluvat sotaharjoitukset, joista edes syntyperä tai vauraus eivät vapauta. Nuori poika opettelee isoveljensä johdolla tiedustelijaksi, ja vakoiluretkellään he löytävät vihollisen leirin - sota lähestyy. Illaksi mennään opistolle nukkumaan. Matara on kertomus pojista, jotka leikkivät kesäisin omia valtakuntiaan. Senaattorit juonittelevat lakanatoogissa ja pitävät nukkeja vaimoinaan, hiiliviiksiset viikarit villiintyvät majakaupungin sirkushuveista. Isku puumiekasta tietää hengenlähtöä, ja kun kerran kuolee, takaisin ei ole tulemista. Toisia kansoja kohdellaan niin kuin useimmiten, säälimättömästi.

Matias Riikosen neljäs romaani ottaa lapset vakavasti tavalla, jota ei ole ennen nähty. Alkukesän linnunlaulussa kihisevä metsä ja poikien välinen väkivalta ja hellyys yhdistyvät Riikosen otteessa ihmeelliseksi ja vavahduttavaksi kirjallisuudeksi, jonka parissa ajoittain unohtaa lukevansa kuvausta leikistä, ajoittain pelkää lukevansa kuvausta todellisuudesta. Matias Riikosen (s. 1989) esikoisromaani Nelisiipinen lokki (Gummerus, 2012) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Toinen romaani Suuri fuuga ja proosavihko Kiertorata (Aula&Co, 2017) olivat Toisinkoinen-ehdokkaana ja voittivat Kalevi Jäntin palkinnon. Iltavahtimestarin kierrokset (2019) oli Jarkko Laine -palkintoehdokas.


Lukija: Teemu Mäkinen
Kesto:

3.5

56 arvosanaa

Maarit

29.8.2023

ajoittain melkein vastenmielistä kuunneltavaa, kirjailija kyllä kirjoittaa ajoittain nautittavaa luonnonkuvausta

Katri

29.1.2022

Lähtee hitaasti liikkeelle, mutta ei kannata jättää sikseen, sen verran jännä tarina koulupoikien tosissaan otetuista leikeistä.