(123)

Punaorvot

äänikirja ja e-kirja


Helsinkiläisen työläisperheen äiti Helmi menettää punaisten joukossa taistelleen miehensä sisällissodassa. Köyhäinapua saavana hänet pakotetaan luopumaan kahdesta tyttärestään, jotka sijoitetaan Pohjanmaalle valkoisiin, isänmaallisiin perheisiin. Tavoitteena on erottaa lapset "myrkyllisistä kodeistaan ja kelvottomista äideistään" ja kasvattaa heistä kunnon kansalaisia. Helmin kanssa kotiin jää punavankeudesta elossa selvinnyt teinipoika Aarre, jolle siirtyy vastuu perheen elannosta.

Punaorvot on romaani Suomen sisällissodassa orvoiksi jääneiden lasten kovasta kohtalosta. Se kertoo vaietun kappaleen Suomen historiaa, jonka selvittämiseksi kirjailija Anneli Kanto on tehnyt kattavan taustatyön. Tarinan ytimessä ovat tuhannet punaperheiden lapset, jotka Suomen valtio leimasi turvallisuusuhaksi ja riisti äideiltään.

Punaorvot-romaani perustuu samannimiseen näytelmään, joka sai kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa syksyllä 2020. Esityskausi jouduttiin keskeyttämään koronapandemian vuoksi.



4.2

123 arvosanaa

Karoliina

24.4.2024

Vaikuttava kirja, erittäin hyvin luettu myös.

Kari

15.4.2024

Antaa erinomaista pintaa arvioida tätä aikaa ja onko tämä kahtia jakaminen taas äärioikeiston tavote.

Sari

14.4.2024

Oikein hyvä kirja!